- - - - - - T E R V E T U L O A - - - - - -

( päivitetty 01/21)
Olet saapunut Rantamyrskyn kennelin kotisivuille! Tänne päivittelemme säännöllisen epäsäännöllisesti kuvia ja kuulumisia omista koirista, kasvateista ja mahdollisista pentueista.
Perheeseemme kuuluu emännän ja isännän lisäksi 20-vuotias poika sekä kaksi tyttöä jotka ovat jo muuttaneet omilleen mutta ovat aktiivisesti mukana koirien parissa ja kasvattavat molemmat omilla kennelnimillään. Asumme maaseudulla meren äärellä Pyhärannassa n. 15 km:n päässä Rauman kaupungista.
Ympäristössä on hyvät mahdollisuudet koirien uittamiseen sekä metsissä lenkkeilyyn. Uskommekin vakaasti koirien kasvavan terveemmin kun ne pennusta saakka saavat runsaasti vapaata liikuntaa ja maapohjan tassujensa alle. 
Luovutusikäiset pennut ovat meillä tottuneet lapsiin ja toisiin koiriin sekä normaaleihin arjen ääniin. Pennuilla on olohuoneen vieressä niitä varten remontoitu pentuhuone, jossa ne viettävät ensimmäiset viikkonsa ennen kuin pääsevät tallustelemaan muuallekin taloon. 
Sään mukaan pennut pääsevät mahdollisimman paljon myös ulkoilemaan aidatulla kotipihallamme.


Ensimmäinen rekisteröimäni pentue on syntynyt vuonna 1992 ja kennelnimi Rantamyrskyn minulle myönnettiin vuonna 1996. Olen Suomen Kennelliiton, Bullmastiffit ja Mastiffit ry:n sekä Suomen Newfoundlandikoira-yhdistyksen jäsen.

Eläinten parissa olen ollut tekemisissä koko ikäni, äitini kasvatti Rantatuulen-nimellä koiria monta kymmentä vuotta ja lisäksi perheeseen on aina kuulunut muitakin eläimiä; hevosia, lampaita, lehmä, pässi, kissoja sekä pieneläimiä gerbiileistä kaneihin ja undulaateista seeprapeippoihin.

Bordeauxindoggiin olemme alunperin ihastuneet Turner ja täystuho-elokuvan kautta ja ensimmäinen borkkumme (FIN MVA Emirage Von Nordniedersachsen) saapui taloon vuonna 1993 Saksasta. Emmi oli ensimmäinen mustamaskinen bordeauxindoggi Suomessa ja jätti jälkeensä kahden pentueen lisäksi syvän rakkauden rotua kohtaan. Tähän mennessä syntyneistä pentueistamme lähes kaikki ovat Emmin jälkeläisiä.

Griffonit meille muuttivat oikeastaan tyttäremme kautta kun hänen ensimmäisestä pentueestaan muutti karkeakarvainen Rauha-tyttö meille asumaan. Ja kyllähän se siltä näyttää että rotu on tullut meille jäädäkseen :)

Kasvatinomistajia emme koskaan "pakota" käymään näyttelyissä, mutta tietysti toivomme että kaikki kävisivät edes kerran kokeilemassa. Tärkeintä meille on tottakai löytää pennuille hyvät ja rakastavat kodit! Ja mielellämme kuulisimme kasvateista sen jälkeenkin kun ne meiltä lähtevät :)

FIN MVA Emirage Von Nordniedersachsen

FIN MVA MV-98 Rantamyrskyn Archimedes